Kyllähän te varmaan arvasittekin. Nyt minä muutan.

Yli kaksi vuotta olen tuumaillut täällä Vuodatuksessa, joten nyt on aika lähteä eteenpäin. Tästä lähtien Kaisan uusia tuumooksia voi lukea osoitteessa

Alma Media on ollut esillä täällä Blogistaniassa viime aikoina monestakin syystä - paitsi erinäisten työvoimapoliittisten sähläysten vuoksi, myös siksi, että se ostaa paukautti Tuomakselta Vuodatuksen. En tiedä, kumpi syy vaiko molemmat yhdessä ovat saaneet aikaan sen, että aika moni on pakannut kimpsunsa ja muuttanut bloginsa Vuodatuksesta Bloggeriin.

Toisaalta toki olen iloinen, että Tuomas saa nykyään pyörittää Vuodatusta palkan edestä Alma Median leivissä. Mutta silti pienoinen muutosvastarinta iskee. Tietysti pitäisi rauhassa odotella, mitä tuleman pitää ja miten kaikki AM:n sotkut selviävät, mutta en voi kieltää, ettenkö olisi itsekin muuttoa harkinnut.

Syksyllä 2006 Vuodatus takkuili niin, että blogit olivat välillä täysin saavuttamattomissa. Silloin perustin Bloggeriin varablogin, johon muutaman päivän kirjoittelin, kunnes Vuodatus alkoi taas toimia. Siellä se on edelleen, talo on rakennettu, minun tarvitsisi vain ottaa täältä mukaan mitä haluan ja muuttaa. Bloggerissa on monia hyviä ominaisuuksia, mm. se, että yhdessä ohjauspaneelissa näkee kaikki Blogger-bloginsa, eikä jokaiseen tarvitse kirjautua erikseen, kuten täällä Vuodatuksessa. Bloggerissa on Kerällä-käsityöblogini ja kaikki muutkin ylläpitämäni blogit Tarinamaanantaita lukuunottamatta.

Katsotaan, harkitaan. Minut tuntien tosin päätös syntyy nopeasti sitten kuin on syntyäkseen.

tuli sitten tahaton blogitauko. Perjantaina kävimme Jokipiin Pellavan Pellavaa ja soppaa -tapahtumassa (soppa on tässä ymmärrettävä maailman parhaaksi savulihakeitoksi) ja lauantai hujahti käsityömessuja ihmetellessä. Ja eilinen sitten toipuessa!

Kuntavaalit lähestyvät, tänään opiskelin aihetta ihan mielenkiinnosta. Saimme nimittäin oppaan aiheesta siltä varalta, että joudumme osastoltamme enemmänkin käytännön työhön vaalien tiimoilta. On se demokratia monimutkaista, sanon ma kirjan luettuani!

Uutena jalasjärveläisenä olen aika hukassa sen kanssa, ketä äänestää. Äänestää pitää kun kerran äänestää saa, se on periaatteeni. Mutta kun kuntatasolla haluaisin oikeasti tietää, millaista ihmistä äänestän - yritän nimittäin uskoa, että persoona voittaa puoluekurinkin - ja kun en ole edes mihinkään tiettyyn puolueeseen fakkiutunut, pyörittelin paikallislehden ehdokasasettelusivua häkeltyneenä. Voin sanoa tuntevani kaikista ehdokkaista kaksi, ja tässä tunteminen tarkoittaa sitä, että he tervehtivät nähdessään minut...

Ensimmäistä kertaa meninkin tosissani testaamaan vaalikonetta. Kysymykset olivat onneksi hyvin maanläheisiä eivätkä vaatineet mitään korkeampaa matematiikkaa. Huvitti suuresti, kun näistä kahdesta "tuntemastani" ehdokkaasta toinen oli niiden joukossa, joiden vastaukset muistuttivat eniten omiani, ja toinen niiden joukossa, jotka olivat eniten eri mieltä kanssani... :)

Mutta siis kaikille tiedoksi, että ennakkoon saa äänestää 15.-21.10. ja varsinainen vaalipäivä on 26.10. Näissä vaaleissa voi jopa jotenkin vaikuttaakin.

...kun en meinaa ollenkaan toipua vain puolen vuorokauden työmatkasta - oi aikoja, kun reissu saattoi kestää yli viikon!

Tiistaina olin töissä normaalisti. Iltapäivällä piipahdin kadun yli seurakuntatalolle, minua kun oli pyydetty "haastateltavaksi" eläkeläisten tilaisuuteen. Sitten palasin toimistolle, pakkasimme loppuun ison matkalaukun, joka esitteineen painoi varmaan lähemmäs 30 kg, ja raahasimme sen työkaverin autoon.

Pääsin töistä klo 15.45, ja klo 16-19.10 oli kampaajalla käherrettävänä. (Nyt en enää näytä siltä, kuin lehmä olisi nuollut hiukseni pitkin päätä. :) Klo 19.15 olin kotona, klo 19.45 kiipesin kotipihassa työkaverin autoon ja ajoimme Vaasaan hotelliin yöksi.

Aamutunnelmaa hotellin ikkunasta Vaasan torille keskiviikkona... Kello soi ennen kuutta, emmekä olleet ihan kauhean aikaisin malttaneet lopettaa pälpättämistä, joten vähän ramaisi. Mutta olinpa nähnyt elämäni ensimmäisen (ja suurella todennäköisyydellä viimeisen) jakson Big Brotheria!  :D

Kuuppaaminen merkitsee kaatumista - minkä lisäksi ihminen voi kulkea kuuppooksennojas eli eteenpäin kallistuneena. Katto ny jalakoohis jottet kuuppaa!

Tämän viikon murresana on adjektiivi

MUIKIA.

Lämmin kiitos jokaiselle edelliseen postaukseen kommentoineelle! Tuntuu todella hyvältä, kun ihmiset iloitsevat toisen onnesta. Tänään vein töihin meidän osastollemme vähän kahviherkkua "lohdutukseksi, kun joudutte katselemaan minua ensi vuoden loppuun". Oli mukava havaita rehellisen ilahtuneita ilmeitä sielläkin (tai sitten ilahtuminen johtui kääretortusta ;).

Eilen kuuntelimme (koska meillähän ei tv näy edit: mutta kuukauden verran voi katsoa Areenasta!) jumalanpalveluksen Kauhajoen kirkosta. Kyyneleet tulivat silmiin, enkä voinut olla ihailematta kirkon työntekijöitä, jotka rauhallisesti hoitivat tehtävänsä järkyttävästä tilanteesta huolimatta.

Jumalanpalveluksen jälkeen juttelimme Samin kanssa kauan. Olemme tällä viikolla jutelleet tavallistakin enemmän, halanneet vielä useammin kuin yleensä ja sanoneet entistä ahkerammin, miten tärkeä toinen on - jos tällaisissa tilanteissa jotakin hyvää voi nähdä, niin ainakin sen, ettei pidä läheistä ihmistä itsestäänselvyytenä.

Kauhajoen tapahtumien syitä ja vaikuttimia on puitu joka puolella. Mielestäni oli äärimmäisen sivistymätöntä, että oppositio alkoi vaatia ministerin eroa tilanteen ollessa akuutti. Tällaisista asioista voidaan keskustella sitten, kun kriisistä on selvitty edes pikkuisen eteenpäin - mutta omaisten tuskaa olisi pitänyt sen verran kunnioittaa, ettei kalasteltaisi poliittisia pisteitä heti tapahtumien jälkeen.

Muutenkaan en jaksa uskoa, että aselain muutokset tai psykiatrisiin palveluihin satsaamiset estäisivät tällaisia tapahtumia, vaikka toki niihin täytyy kiinnittää parempaa huomiota. Jos ihminen on tarpeeksi sairas, ei hän välttämättä koe mitään psykiatria kaipaavansa eikä hakeudu hoitoon. Ja jos aseen tahtoo ja pahaa haluaa tehdä, niin kyllä sitä tekee laista huolimatta.

Sen sijaan olen samaa mieltä kuin Lapuan piispa Simo Peura eilisen saarnassaan: lapsiin on nyt satsattava. Kun me saisimme luoduksi yhteiskunnan, jossa ihmisiä ei raakata menestyksen, ulkonäön, aseman perusteella, jossa kyynärpäätaktiikalla ei nousta kukkulan kuninkaaksi ja jossa jokainen kokee olevansa kelvollinen ja arvostettu, ei ehkä syntyisi yhteiskunnan vihaajia.

Puhuimme Samin kanssa siitä, miten kummallakin oli nuorena omat ongelmansa, mutta myös purkukanava niille. toisella musiikki, toisella kirjoittaminen. Kun pahimmat höyryt päästää ulos varaventtiilin kautta, ei paine pääse liian suureksi. Meidän lapsuudessamme ja nuoruudessamme nimittäin harrastuksetkin olivat pelkkiä harrastuksia, eivät täysipäiväistä työtä koulun jälkeen, kuten monilla nykypäivän lapsilla.

Eikä vastuu ole vain vanhemmilla, vaan meillä kaikilla. Sain tänään sähköpostin, jonka haluan jakaa kanssanne:

Voi kun sitä saisikin käytettyä kieltään rakentavalla tavalla! "Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!" (Jaak. 3:5)

...ja nyt otin sen mukaan ihan tahallani. Ajattelin tosin, kun ei eilen mitään kuulunut, ettei työasiani ratkea ennen ensi viikkoa.

Tänään Sami imuroi ja minä pesin ikkunoita, kun rupesin pölynimurin surinan läpi kuuntelemaan: ihan kuin työkännyni pirisisi. Säntäsin vastaamaan. Jo ruudusta näin, että esimieheni soittaa. Ja sain iloisen tiedon: näillä näkymin sijaisuuteni jatkuu ensi vuoden loppuun!! Eläköön suomalainen hoitovapaamahdollisuus!!

Nyt vain pitää ilmoittaa sille historiikin tarjoajataholle, että joudun tekemään oharit...

Lehdessä sanottiin, että tragediaa "ulkopuolelta" seuraavat pyörittelevät sitä mielessään 1-3 viikkoa, lähellä olevat kauemmin. Pikemminkin voisi sanoa, että lähellä olevat lopun elämäänsä.

Onneksi ihmisen mieli on yleensä suojeluvalmiudessa - uusia ajatuksia tulee aiemmin hallinneiden ahdistavien tilalle, kun ei tarvitse olla myrskyn silmässä, saa olla sivullinen. Tänään olen kaikessa rauhassa valmistellut osallistumistamme markkinointipäivään ensi viikolla ja mutissut urheiluhallin kylmyyttä, kun istuin siellä pari tuntia luentoa kuuntelemassa (nyt yskittää ja aivastuttaa ja Sami teki minulle taas Carmolis-juomaa).

Näinä päivinä pitäisi selvitä, jatkuuko sijaisuuteni vuodenvaihteen jälkeen. Sekin mietityttää. Kaikkineen viikko on ollut rankka, olen ollut hirmuisen väsynyt ja tänä aamuna heräsin itsekseni puoli kuudelta. Mutta jos se tästä vähitellen kirkastuisi. Iltapäivälehtien lööpit tosin kuvottavat.  

Tämä kuva minun piti julkaista tiistaina, mutten sitten julkaissut. Omenapiirakkaa kotikodin omenista vierasvaraksi pakkaseen. Jotakin tuttua ja turvallista.

Näin Sami viestitti minulle töistä tänään, kun omassa viestissäni valitin, että melkein pelottaa. Mistä sen tietää, kuka ja koska ja missä seuraavaksi? Meillä on tapana Samin kanssa aamuisin hyvästellä sanoin "Nähdään pian", koska tulemme molemmat yhdentoista aikaan kotiin syömään. Eilen sitä oikein tajusi, mikä ihme jokainen kerta on, kun nähdään.

Mutta eihän tässä jaksa, ellei usko - Jumalaan ja ihmiseen. Tänä iltana halusin kuitenkin sytyttää ikkunoille kynttilät. Enkelikokoelmani vartioi yhtä niistä.


Olin jo aiemmin illansuussa huomannut, että kirkon ovet olivat auki, mutta hajamielisesti ajatellut jonkun työntekijän olevan sisällä. Kynttiläkuvaa ottaessani tajusin, että myös valot paloivat. En tiedä, olisiko siellä ollut hartaus, vai olivatko ovet auki vain ihmisten tulla ja hiljentyä.

Kaksi viimeisintä murresanaa, vilapoonen  ja tratti, ovat olleet sellaisia, etten ole ollut ihan varma ovatko ne murretta ollenkaan... Mutta kysyinpä silti. :) Tratti on siis suppilo, jonka kautta nesteitä voi kaataa pienestä suuaukosta. Tua ny tratti, jotta mä saan tämän mehun pullohon.

Tämän viikon murresana on verbi

KUUPATA.