Bettyn tarinan viimeinen luku ilmestyi tänään. Toivon mukaan loppu oli kaikille mieleinen - siltä tuntuu ainakin kommenteista päätellen. :)

Julkaisin tarinan kohtuullisen alkuperäisessä muodossaan eli sellaisena kuin sen kirjoitin 1992-94. Joitakin kohtia kuitenkin korjasin tai kirjoitin jopa uudelleen. En ole vuosiin nauttinut kirjoittamisesta näin paljon. Toivottavasti Betty avasi joitakin lukkoja ja tekstin luominen sujuisi jatkossakin...

Kuten Bettyn molemmissa blogeissa mainitsen, tarina ei ole historiallinen romaani. Kirjoitin sen alunperin itselleni, enkä tehnyt sitä varten mitään taustatyötä. (Kun tunnustan sen suoraan, ei kukaan voi tulla valittamaan, ettei tätä-ja-tuota silloin tapahtunut... :)

Tästä huolimatta Bettyssä on tiettyjä historiallisia ja todenperäisiä asioita.  Tässä kerron vähän niistä ja muistakin tarinan taustoista - en julkaise tätä postausta kummassakaan Betty-blogissa, etten pilaisi vahingossa kenenkään mahdollisen uuden lukijan yllätystä.

• Tarinan rakenne. Jokainen Runotyttönsä lukenut sen tunnistikin: vaihdellen suoraa kerrontaa ja päiväkirjamerkintöjä. Antaa tekstille elävyyttä ja helpottaa kirjoittajan työtä niissä kohdin, jolloin ei tapahdu mitään kokonaisen oman luvun arvoista. Vähemmän "viisi kuukautta myöhemmin" -kohtia.
  
  
• Charlotte Square. Olen käynyt elämässäni kahdesti Edinburghissa, molemmat matkat tein suunnilleen Bettyn kirjoitusaikaan (1994 ja 1995). Ensimmäisellä reissulla piipahdin ystäväni kanssa Charlotte Squarella sijaitsevassa Georgian House -museossa, joka kuvasi ylemmän keskiluokan elämää 1700-luvun lopulla. Luontevasti "vanhalla rahalla" elävän rouva Margaret Brodien eli Isoäidin koti sijoittui tämän aukion laidalle.
  
  
• Rose Street. Rouva Cochranen täysihoitolalle sopiva osoite - muistattehan hänen ihastuksensa ruusuihin. Nykyään - köh, siis 90-luvun puolivälissä - Rose Street on kävelykatu, jota pubit reunustavat.
  
  
• Holyroodin puisto, Princes Streetin puisto. Holyroodin kuninkaallinen palatsi on edelleen Ison-Britannian hallitsijan residenssi hänen käydessään Skotlannissa. Tapasin Edinburghissa eläkeläisrouvan, joka kertoi, miten palatsin puisto oli aikanaan ollut kaikelle kansalle avoin.
  
  Princes Streetin puisto sijaitsee Linnan juurella, se on entistä järvenpohjaa ja iso. Suosittelen lämpimänä kesäiltana.
  
  
• Sappho. Duncan nimesi Bettyn 600-luvulla eKr. eläneen kreikkalaisen runoilijattaren mukaan (nykymuodossa Sapfo). Sapfo oli aktiivinen ja edistyksellinen nainen ja erittäin kuuluisa kirjallisesta tuotannostaan. Lisäksi hän johti eräänlaista naisten oppilaitosta.
  
  Kristinuskon levitessä Sapfon tuotantoa ei hyväksytty kirkon piirissä, koska hän mm. kirjoitti naisille omistettuja rakkausrunoja, ja naisten homoseksuaalisuuden nimitys johdettiin sittemmin hänen kotisaarestaan Lesboksesta. Enemmän Sapfosta Wikipediassa.
  
  
• Jenners. Edinburghissa sijaitseva, muistaakseni Euroopan vanhin tavaratalo. Olen käynyt siellä ostamassa postikortin saadakseni kuitin todistuskappaleeksi että käyty on - mihinkään korttia isompaan ei sillä hintatasolla ollut varaa! Bettykään ei shoppaile siellä omalla rahallaan.
  
  
• Princes Street (siis todella yhdellä s:llä - Prinssin, ei Prinsessan katu! :). Edinburghin "uuden kaupungin" pääkatu.
  
  
• Suuri junaryöstö. The Great Train Robbery -niminen 12-minuuttinen elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 1903. Betty näki sen Edinburghissa pari vuotta myöhemmin.
  
  
• Charlie-prinssi ja valkoiset ruusut. Tavatessaan Isoäidin ensimmäisen kerran Betty kertoo: "Rouva Brodien kallein aarre on kuitenkin prinssi Charlesin kuva, jota menimme katsomaan kirjastoon aterian jälkeen. Se on kullatuissa kehyksissä ja sen edessä on aina maljakollinen tuoreita valkoisia ruusuja. Rouva Brodie kertoo mielellään oman äitinsä isoäidistä, joka oli saanut tyttösenä suudella prinssin kättä, mutta lisää samaan hengenvetoon jonkin Imperiumia ylistävän kommentin – hän ei kai tahdo, että pidän häntä mitenkään epäisänmaallisena!" Isoäiti oli selvästi "kapinanjälkeinen jakobiitti", eli olisi toivonut maanpaossa elävän Charles Edward Stuartin joukkojen voittaneen vuoden 1745 suuressa jakobiittikapinassa. Valkoinen ruusu oli skotlantilaisen Stuartin kuningassuvun tunnus.
  
  
• Bettyn jalka. Muistelen, että Bettyä kirjoittaessani minulla oli paljon ongelmia virheasennossa olevan polveni nivelsiteiden kanssa. En tiedä venähtivätkö ne vai mitä, mutta kipu oli välillä sanoinkuvaamatonta. Minulla siihen tosin riitti polven venyminen esim. autolla ajossa, en tarvinnut pöydältä tipahtamista, kuten Betty.
  
  
• Neue Zürcher Zeitung. Alkutekstissä Betty luki sveitsiläisessä kylpylässä Berliner Zeitungia, minkä huomasin ihan typeräksi. Pienellä kaivamisella löysin sveitsiläisen lehden, joka ilmestyi jo 1900-luvun alussa.
  
  
• Bettyn "kummitusjuttu". Tämä tarina on tosi, joskin siinä alunperin oli kyse seinä- eikä kattorimasta. (Mutta koska Claymuirin talot olivat kiveä, en voinut käyttää seinärimaa.)
  
  Seinään syysmyrskyisenä yönä naputtaneen riman kävi kiskomassa irti isäni joskus 1950-luvulla. Äitini on monesti kertonut tarinan ja maininnut, että vaikka hän tiesi mitä tapahtuu, hän pelästyi, niin paha ääni lähti ruosteisen naulan irti repimisestä. Tätini, joka oli tuolloin naimaton ja asui kotona, ei tiennyt mitä oli tekeillä. Hän oli kuunnellut naputtavaa ääntä ja kun se muuttui karmeaksi rääkäisyksi, pääsi kuulemma alakertaan kolmella harppauksella. Yksi askel huoneen lattialle, toinen rappuun, kolmas makuuhuoneen kynnykselle saatesanoina "minähän en enää yläkerrassa nuku!"
  
  
• Siouxit. Duncan ystävystyi Amerikassa Gall-nimisen miehen kanssa, joka oli puoleksi Sioux-intiaani ja saanut nimensä suuren päällikön mukaan. 
  
  
• Kirje Wisconsinista. Ainoa kirje, jonka Flemingit saavat Duncanilta tämän viimeisen Amerikan-kevään aikana, on lähetetty Wisconsinista. Viittaus lapsuuteni ihanaan lukukokemukseen Pieni talo suuressa metsässä, joka tapahtui tuossa osavaltiossa.
  
  
• Kullanhuuhdonta. Kun Duncanista ei kuulu kuukausiin mitään, Betty ajattelee katkerana tämän päätyneen Alaskaan kultaa huuhtomaan. Betty oli hieman ajastaan jäljessä, sillä Dawsonin kultaryntäys kesti vain vuodet 1897-1902.
  
  
• Naisten äänioikeus. Madeleine Fraser viittaa palopuheessaan Suomen vuonna 1906 tapahtuneeseen eduskuntauudistukseen. Suffrageteilla riitti vielä työtä, sillä Ison-Britannian naiset saivat äänioikeuden tietyin rajoituksin vuonna 1918 ja yhtäläisesti miesten kanssa vasta kymmenen vuotta myöhemmin.
  
  
• Werther. Goethen vuonna 1774 julkaisema, onnettomasta rakkaudesta kertova kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset aiheutti 1700-luvun lopulla Euroopassa nuorten miesten itsemurha-aallon. Duncan on kirjan lukenut ja joutuu huolestuttavan lähelle Wertherin epätoivoa.
  
  
• Duncanin Amerikan-tuliaiset. Teddy-karhun tarina lienee kaikille tuttu. Uskon, että teddyjä oli saatavissa jo Isossa-Britanniassakin Bettyn tapahtuma-aikaan, mutta silti tuntui sopivan Duncanin huumoriin, että hän halusi tuoda Bettylle nallen.
  
  Joka huomasi pienet historialliset viitteet tekstissä, saattoi laskea, että Duncan palasi Amerikasta kesällä 1908 - siis tasan sata vuotta sitten. Mielessäni alkoi kaihertaa Annan nuoruusvuosien nyt vietettävä 100-vuotisjuhla. Mihin aikaan vuodesta Anna ilmestyi? Oliko se jo julkaistu ennen Duncanin paluuta? Salapoliisintyö oli yllättävän helppo - Wikipedia kertoi Anne of Green Gablesin ilmestyneen kesäkuussa 1908. En tiedä mihin aikaan kesäkuuta, mutta otin kirjailijan vapauden ja sallin hoitajattaren ostaa kirjan Duncanin toiveen mukaan. Minun kunnianosoitukseni "kanadalaiselle opettajattarelle ja lehtinaiselle ".
  

...ja ekstrana:

• Duncanin keuhkokuume. Tämä oli aika kamala yhteensattuma. Kirjoitin tarinan pari viimeistä lukua lähes kokonaan uudelleen, koska minua oli aina häirinnyt niiden siihenastinen tietty epäjohdonmukaisuus. Upposin tarinaan yhtä syvälle kuin ennenkin, se tahtoi pyöriä mielessä yöllä ja päivällä. Kun olin kirjoittanut Duncanin keuhkokuumeesta, heräsin suunnilleen seuraavana aamuna mielipuoliseen yskään, niin että lopulta etsittiin jo keuhkokuumeen oireita netistä... Lienee turha sanoa että olen iloinen, kun minun umpisuoleni poistettiin jo viime vuosituhannella!! :)